Miksi ihmisellä on mielikuvitus?
Esimerkkitapaus psyykkisen valmentajan päiväkirjasta:
Olet ehkä kuullut mielikuvaharjoitteista? Myönteisten mielikuvien voimasta? Urheilijoiden valmennuksessa niistä on tullut normi. Ei enää kysellä olisikohan niistä apua – jokainen huipulla suorittava urheilija käyttää hyväkseen psyykkistä valmennusta, johon olennaisena osana kuuluu myönteisten mielikuvien luominen.
On ymmärretty, että tulosten parantaminen tapahtuu ensin mielen sisällä. Vasta kun mieli pystyy kuvittelemaan supersuorituksen, keho osaa lähteä sitä toteuttamaan. Toisin sanoen, urheilija etenee suorituksissaan mielikuvitus edellä.
Entä työelämässä?
Samalla tavalla toimimme me kaikki. Tai voisimme toimia, mikäli tiedostaisimme mielikuvituksen voiman! Miltä tämä voisi näyttää työpaikallasi, omassa työyhteisössä?
Jokaisella on työpaikallaan haasteita. Sanotaan, että omani on yhteistyöprojekti, johon minut on määrätty tietyn kollegan kanssa. Koen vastustusta, sillä meillä on sukset ristissä. Kun en tiedosta mielikuvitukseni voimaa, toistan huomaamattani niitä käsityksiä ja odotuksia, joita mielessäni jo on, toimien niiden mukaisesti.
Mikäli joku pyytäisi minua kuvittelemaan myönteinen kohtaaminen kyseisen henkilön kanssa se tuntuisi minusta vaikealta. Muistiin on kertynyt niin monta kielteistä kokemusta. Tehtävä tuntuisi ehkä valehtelulta tai turhanpäiväseltä haihattelulta, sillä kokisin ettei se peilaa todellisuuttani. Totta. Sitä se ei teekään.
Mutta se kertoo minulle paljon siitä, miten mieleni tällä hetkellä on ohjelmoitu. Ja kun tunnustelen omaa kielteistä reaktiotani, saatan huomata, kuinka vaikeaa on kuvitella eteneväni kyseisen henkilön kanssa mihinkään muuhun suuntaan kuin siihen, johon olen jo asennoitunut. Luon siis tulevaisuuttani asenteellani, käsityksilläni.
Kun nyt päätän ottaa vastaan mielikuvaharjoituksen haasteen, asetun joka aamu muutamaksi minuutiksi kuvittelemaan. Luon mielikuvitukseni avulla myönteisen skenaarion ja annan itseni tuntea tämän uuden kokemuksen kehossani, aivan kuin se tapahtuisi oikeasti.
Neuroplastisuus
Mieltäni vaivaa kuitenkin edelleen siihen iskostunut käsitys, että unelmoimalla itseni pois todellisuudesta ympärilläni, vain pakenen sitä. Avattuani silmäni todellisuushan vaikuttaa tulvivan kenttääni täysin samanlaisena kuin ennen!
Neuroplastisuus on käsite, jolla kuvaillaan prosessia, jonka myötä aivomme kehittyvät. Ennen luultiin, että aivosoluja oli tietty määrä, eikä niitä pystyttäisi uudelleenohjelmoimaan. Nykyään tiedetään, että aivosolut uudistuvat ja että hermoradat, joita pitkin impulssit aivoissamme kulkevat, voidaan suunnata uudelleen. Se vaan vaatii tietyn määrän toistoja. Ja sen takia tietyn sitoutumisen prosessiin.
Hermoratojen muuttamiseen tarvitaan vain mielikuvitusta – ja eläytymiskykyä! On tutkitusti todistettu kerta toisen jälkeen, ettei kehomme tunnista eroa todellisuudessa ja mielikuvituksessamme tapahtuvan välillä, jos vain olen emotionaalisesti läsnä. Eli jos suon itselleni hetken aikaa unelmoida – uppoutua nauttimaan mielikuvitukseni tuotoksista.
Psyykkinen valmennus
Palataksemme takaisin hankalaan yhteistyökuviooni, päätän siis työstää mielikuvaani kollegani ja itseni välisestä kommunikaatiosta. Minua auttaa se, että tukenani on psyykkinen valmentaja, jonka kanssa tapaan viikoittain ja jolle raportoin löydöksistäni. Näin haastepäiväkirjaani kirjoitan:
- mielikuvaharjoitus: Kuvittelen myönteisen kohtaamisen N:n kanssa. Tuntuu hölmöltä.
- mielikuvaharjoitus: Sama juttu. Muutan muutaman kohdan kuvitellussa tapaamisessa ja se tuntuu hieman realistisemmalta.
- mielikuvaharjoitus: Outoa, mutta kun ‘tapaamme’ nyt kolmannen kerran myönteisissä merkeissä tuntuu tutummalta. Alanko jo tottua ajatukseen?
- mielikuvaharjoitus: Tavattiin tänään yllättäen kahvikoneella – mielikuvassani siis – ja oli ok. Mitenköhän tuo oikeasti sujuisi?
- mielikuvaharjoitus: Helpottaa jotenkin nämä henkiset myönteiset kohtaamiset. Vaikka ne ovat omassa päässäni, on kuin mieleni olisi kevyempi, vähemmän kuormittunut tilanteesta.
Ja niin se onkin. Mieleni on vähemmän kuormittunut, koska kielteiset tunnelataukset alkavat keventyä saadessaan rinnalleen myönteisiä tunnekokemuksia. Ja minulla on kyky luoda tämä muutos itse. Teen sen itse itselleni mielikuvitukseni avulla. Toisaalta – miksi en pystyisi siihen, sillä olenhan myös itse luonut kielteiset käsitykseni!
Vaikka usein koemme, että olemme olosuhteiden uhreja ja että vaikeat asiat ikään kuin vain tapahtuvat meille, meidän on loppupeleissä myönnettävä että olemme osallisia jokaiseen tapahtumaan elämässämme. Niiden ainut yhteinen tekijä kun on minä itse. Ja oma tulkintani tilanteista synnyttää tunteeni.
Unelmoinniksikin kutsuttu toiminta – mielikuvituksen luomat myönteiset mielikuvat – ei ehkä olekaan totuuden pakenemista, vaan uuden totuuden luomista?
Kun nyt oikeassa elämässä kohtaan kollegani minulla on, kiitos mielikuvaharjoitteiden, kehollisia kokemuksia siitä, miltä myönteinen kommunikaatio hänen kanssaan tuntuu. Turva on kehollinen kokemus. Tämä turva välittyy kommunikoidessani kollegani kanssa ja voi hyvinkin värittää sitä myönteisesti. Uudenlaisten tulkintojen ja kokemustenrekisteröinti oli vanhan ohjelmointini valossa vaikeaa, mutta nyt se mahdollistuu.
Emma Fogelholm
Psyykkinen valmentaja
