Osallistamisesta aidon osallisuuden kulttuuriin
Osallistaminen sanana kätkee sisäänsä merkityksiä, jotka paljastavat paljon siitä, miten se eroaa aidosta osallisuudesta. Jos tarkastelemme sanaa tarkemmin, voimme huomata, että se viittaa johonkin, mitä tehdään toiselle. Osallistaminen tuo mukanaan mielikuvan siitä, että joku ulkopuolinen taho – oli se sitten organisaatio tai johtaja – kutsuu muita mukaan johonkin prosessiin, tapahtumaan tai päätöksentekoon. Tämä lähtökohtaisesti asettaa toimijat eriarvoisiin rooleihin: osallistaja, joka on vallankäyttäjänä tai päätöksentekijänä ja osallistetut, jotka pääsevät mukaan ulkopuolelta. Kun siis puhutaan osallistamisesta, oletetaan että osallistujat eivät luonnostaan kuulu mukaan, vaan heidän on jonkun muun toimesta “osallistuttava” tai heidät on “otettava mukaan”. Osallistaminen herättää kysymyksen: miksi ihmiset tarvitsevat osallistamista, eikö heidän tulisi jo lähtökohtaisesti olla mukana tasavertaisina toimijoina? Blogissani avaan, miksi on tärkeä siirtyä osallistamisesta aidon osallisuuden kulttuuriin.
Osallistaminen: Kutsuttu muttei kuultu
Osallistaminen asettaa osallistujat helposti passiiviseen asemaan – heidän läsnäolonsa ja osallistumisensa riippuu jonkun toisen tekemistä päätöksistä. Vaikka heidät saatetaan kuulla, todellinen valta ja vaikutusvalta jäävät usein osallistamista ohjaavalle taholle. Tämä voi synnyttää näennäisen osallisuuden, jossa osallistujilla on tunne, että heitä kuunnellaan, mutta heidän mielipiteillään ei ole todellista painoarvoa päätöksenteossa. Tällöin osallistumisesta tulee pintapuolista, lähinnä symbolista – ikään kuin osallistuminen toteutettaisiin vain siksi, että voidaan sanoa kaikkien olevan mukana, vaikka tosiasiallisesti valta ja päätösvalta pysyvät pienellä ryhmällä, joka hallitsee prosessia.
Monet organisaatiot tekevät parhaansa lisätäkseen osallistumisen mahdollisuuksia ja osallistaminen voi olla ensimmäinen askel osallisuuden tiellä. Järjestetään työpajoja, kyselyitä, palautekeskusteluja ja kokouksia, joihin kaikki voivat osallistua. Usein tätä kutsutaan “osallistamiseksi”. Vaikka osallistaminen saattaa olla ensimmäinen askel osallisuuden tiellä, se ei vielä riitä.
Osallistamisessa yksilöitä kutsutaan mukaan prosesseihin, mutta usein heidän roolinsa jää passiiviseksi. He voivat antaa palautetta tai esittää mielipiteitä, mutta päätöksentekovalta jää helposti johdolle tai niille, joilla on valtaa ennestään. Osallistuminen on läsnäoloa, mutta se ei vielä takaa, että osallistujilla on todellista vaikutusmahdollisuutta tai tunnetta kuulluksi tulemisesta.
Kohti aitoa osallisuutta
Aito osallisuus sen sijaan menee osallistamista pidemmälle. Se tarkoittaa, että yksilöt ja ryhmät eivät vain ole mukana prosesseissa, vaan heidän mielipiteillään, näkemyksillään ja kokemuksillaan on todellista merkitystä ja vaikutusta päätöksentekoon. Aidossa osallisuudessa tulisi pyrkiä horisontaaliseen, tasa-arvoiseen suhteeseen, jossa osallistuminen syntyy luonnollisesti, ilman ulkopuolista hallintaa.
Tämä vaatii avoimuutta, läpinäkyvyyttä ja halua jakaa valtaa. Osallisuus on dialogia, jossa kaikkien ääni kuuluu ja heidät otetaan vakavasti.
Siinä missä osallistamisessa voidaan kuulla ihmisten mielipiteitä ilman, että ne vaikuttavat prosessiin, aidossa osallisuudessa yksilöillä on mahdollisuus vaikuttaa ja muuttaa lopputulosta.
Esimerkkinä voisi toimia työyhteisö, jossa henkilöstöä pyydetään antamaan palautetta tulevasta strategisesta suunnasta. Jos palaute kerätään, mutta johdon päätökset eivät heijasta annettuja näkemyksiä, kyseessä on osallistaminen. Jos sen sijaan palaute otetaan huomioon ja se muokkaa strategiaa, kyse on aidosta osallisuudesta.
Tunne kuulumisesta ja merkityksellisyydestä
Osallisuuden kokemuksessa on myös psykologinen ulottuvuus. Kyse ei ole vain siitä, että saa äänensä kuuluville, vaan myös siitä, että kokee olevansa merkityksellinen osa yhteisöä. Aito osallisuus luo tunnetta kuulumisesta, mikä taas voi johtaa suurempaan sitoutumiseen ja hyvinvointiin. Kun yksilö tuntee itsensä arvostetuksi ja hyväksytyksi, hän on valmiimpi osallistumaan aktiivisesti ja antamaan panoksensa yhteisön hyväksi.
Osallisuus edellyttää sitä, että ympäristö on turvallinen ja avoin. Ihmisillä tulee olla mahdollisuus ilmaista itseään vapaasti ja tuntea, että heidän ajatuksensa ja kokemuksensa ovat tärkeitä. Tämä luo pohjan kulttuurille, jossa jokainen voi osallistua aktiivisesti ja tuntea itsensä osaksi yhteistä päämäärää.
Osallistaminen vai osallisuus – kielellä on väliä
Kieli on voimakas väline ja sanat, joita käytämme, muokkaavat sitä, miten ymmärrämme maailman. Osallistaminen sanana viestii passiivisuutta ja ulkopuolista kontrollia, kun taas osallisuus puolestaan viittaa aktiiviseen, tasa-arvoiseen ja omaehtoiseen mukanaoloon.
Jos haluamme rakentaa aidon osallisuuden kulttuuria, meidän on myös tarkasteltava, millaisia sanoja käytämme. Kun siirrymme puhumaan osallistamisesta osallisuuteen, siirrymme myös valtarakenteiden tarkasteluun ja sen pohtimiseen, miten voimme luoda ympäristöjä, joissa jokainen voi kokea olevansa aidosti mukana, omilla ehdoillaan ja tasa-arvoisena toimijana. Tämä vaatii meiltä kykyä tunnistaa ja purkaa ne vallan ja kontrollin rakenteet, jotka osallistaminen sanana tuo mukanaan ja sen sijaan rakentaa ympäristöjä, joissa osallisuus on luonnollinen ja itsestään selvä osa kaikkien arkea.
Merja Takamäki
Työyhteisövalmentaja
Työkaluja aidon osallisuuden luomiseen
Suosittelemme tutustumaan yhteyden johtamisen valmennukseemme, joka antaa esihenkilöille ja johdolle käytännön työkaluja aidon osallisuuden ja yhteenkuuluvuuden vahvistamiseen. Valmennuksemme avulla opitte luomaan toimintatapoja, joissa arvot ja osallistuminen eivät ole vain pinnallisia, vaan ohjaavat aidosti päivittäistä tekemistä ja päätöksentekoa.